Husö Dressage Weekendin yhteydessä jaettiin Suomen Ratsastajainliiton HuRalaisille myöntämiä ansiomerkkejä. Ansiomerkit ovat osa Ratsastajainliiton palkitsemisjärjestelmää ja niillä huomioidaan yksittäisen henkilön joko Ratsastajainliiton tai sen jäsenyhdistyksen hyväksi tekemää työtä.

SRL on tänä vuonna myöntänyt yhden hopeisen ja kuusi pronssista ansiomerkkiä seuran toiminnassa viime vuosina aktiivisesti toimineille huralaisille.

Rosa Rönnberg

Rosa Rönnbergille on myönnetty SRL:n hopeinen ansiomerkki. Rosa on toiminut aktiivisesti Husön Ratsastajissa yli 20 vuoden ajan. Hän on ollut seuran johtokunnan / hallituksen jäsen yli vuosikymmenen ja on jo pitkään toiminut seuran sihteerinä.

Rosa on erittäin sitoutunut HuRan toimintaan ja on keskeinen osaaja kilpailuiden järjestämisessä. Hänellä on erinomaista osaamista paitsi seuratason myös alue- ja kansallisen tason kilpailuiden järjestämisestä. Huran seurakisoissa Rosa on perinteisesti huolehtinut hevosjaosta ja toimihenkilötehtävien hallinnoinnista. Kilpailupäivinä Rosa on lähes aina kansliassa huolehtimassa siitä, että viime hetkenkin muutokset saadaan dokumentoitua ja tulokset kirjattua ja julkaistua.

Rosa on esimerkillinen seuratoimija, joka hoitaa monenlaiset tehtävät luotettavasti vuosien kokemuksen tuomalla rautaisella osaamisella. Lämmin kiitos Rosalle!

Marja Uusiaho

Marja Uusiaholle on myönnetty SRL:n pronssinen ansiomerkki. Marja Uusiaho on toiminut Husön Ratsastajien jäsensihteerinä vuodesta 2018. Marja on ollut vuosia aktiivisesti mukana kilpailuiden ja muiden HuRan tapahtumien järjestämisessä sekä muun muassa aktiivisena osana seuran viestintätiimiä.

Marja on iloinen ja ystävällinen ja on ollut omalta osaltaan isolla tavalla luomassa seuran hienoa ilmapiiriä.

Emmi Korpiola

Emmi Korpiolalle on myönnetty SRL:n pronssinen ansiomerkki. Emmi on Husön Ratsastajien pitkäaikainen jäsen ja on ollut aktiivinen mm. seuran takavuosina toimineessa kisajaoksessa. Hän palasi seuran hallitukseen vuoden 2024 alusta ja on ehtinyt ottaa vastuulleen seuran vastuullisuusohjelman kehittämisen.

Seuratoiminnan lisäksi Emmi on ollut aktiivinen Suomen Ratsastajainliiton toiminnassa. Vuosina 2014-2017 hän on ollut jäsenenä Nuoret päättäjät -työryhmässä. Vuosina 2014-2015 Emmi oli jäsenenä Mahdollisuuksien hevonen -nuorisotyön vastuuryhmässä ja toimi vuosina 2016-2017 tämän ryhmän puheenjohtajana. Vuosina 2017-2020 Emmi on ollut jäsenenä #ratsastamaan -sometyöryhmässä, minkä lisäksi hän ollut vuosina 2018-2020 jäsenenä SRL:n seura- ja tallitoiminnan johtoryhmässä.

Karlos Kotkas

Karlos Kotkakselle on myönnetty SRL:n pronssinen ansiomerkki. Karlos toimi seuran jäsensihteerinä vuodet 2018-19 ja puheenjohtajana vuosina 2020-22. HuRan toimintaa kehitettiin voimakkaasti Karloksen puheenjohtajakaudella ja erityisesti viestintään kiinnitettiin aiempaa enemmän huomioita. Karloksen aloitteesta seuran verkkosivut uudistettiin täysin vuonna 2022 ja seuralle perustettiin oma viestintätiimi huolehtimaan ajantasaisesta viestinnästä.

Korona-pandemia osui Karloksen puheenjohtajakaudelle ja nopeasti muuttuneet tilanteet vaativat seuran johtokunnalta ripeää reagointia esimerkiksi kilpailutoiminnan järjestämisessä.

Seuran toimintaan saatiin houkuteltua lisää vapaaehtoisia, missä oli pitkälti kyse Karloksen omalla persoonallaan luomasta avoimesta ilmapiiristä. Karlos oli aktiivikaudellaan mukana lähes kaikkien seurakilpailuiden järjestämisessä ja kantoi suuren vastuun heinäkuussa 2022 järjestettyjen ja hienosti onnistuneiden kansallisen tason kouluratsastuskilpailuiden järjestämisestä, joiden kilpailunjohtajana hän myös toimi.

Husön Ratsastajat kiittää Karlosta lämpimästi merkittävästä panostuksesta seuran toiminnan kehittämiseen!

Nelli Mäkinen

Nelli Mäkiselle on myönnetty SRL:n pronssinen ansiomerkki. Nelli toimi Husön Ratsastajien johtokunnassa vuodet 2014-2021 ja osallistui aktiivisesti seuran toiminnan järjestämiseen näinä vuosina. Nelli oli säännöllisesti mukana seurakilpailuiden järjestämisessä aina vuoden 2021 loppuun saakka.

Tuuli Paavola

Tuuli Paavolalle on myönnetty SRL:n pronssinen ansiomerkki. Tuuli on toiminut Husön Ratsastajien johtokunnassa / hallituksessa vuodesta 2018, ja vuodesta 2020 hän on toiminut seuran rahastonhoitajana. Tuuli on ollut vuosia aktiivisesti mukana kilpailuiden ja muiden HuRan tapahtumien järjestämisessä. Positiivisella asenteellaan Tuuli luo seuraan myönteistä ja avointa ilmapiiriä.

Fanny Wiik

Fanny Wiikille on myönnetty SRL:n pronssinen ansiomerkki. Fanny oli aktiivisesti mukana HuRan toiminnassa noin kymmenen vuoden ajan. Hän on toiminut mm. hevostaitokerhon vetäjänä ja oli vuosien ajan myös seuran johtokunnan jäsenenä, kunnes halusi jättäytyä pois tästä tehtävästä vuoden 2023 lopussa.

Fanny oli aktiivisesti mukana kilpailuiden järjestämisessä ja oli useat kerrat seurakilpailuissa aamusta iltaan verryttelyvahtina. Tämän lisäksi hän otti aktiivisesti osaa seuran johtokunnan keskusteluihin ja toi hienosti oman kokemuksensa seuran hyödyksi.